Mediterranean Homesick Blues

Tanaan on viimeinen paiva Santorinilla. On hassua, miten paikkaan ehtii kiintya neljassa yossa, vaikka esimerkiksi Firan kaupungin asukasluku on turistien vuoksi varmaan kaksinkertainen ja erittain edullisen hotellimme ikkunan alla kulkee kaiketi koko saaren vilkkaimmin liikennoity tie. Jatamme siis tanaan iltapaivalla valkoiset sinisella somistetut talot ja monkijoillaan huristelevat amerikkalaisturistit ja matkaamme kohti seuraavaa etappia, Kreetaa.

Viime paivat ovat olleet yhta idyllia. Elisa sai kahvia laivamatkalla Santorinille ja on ollut elamaansa tyytyvainen siita asti. Marsukin on ruokittu saannollisesti ja hotellihuoneen keittolevy on mahdollistanut myos saannollisen teetankkauksen. Eilinen raunioretki Akrotirin muinaiskaupunkiin epaonnistui sikali, etta raunio oli suljettu kaiketi maanantaipaivan takia, joten Asko ei paassyt kuvaamaan kivikasoja. Sen sijaan vietimme hauskan viisitoistaminuuttisen Akrotirin nykyisessa keskustassa, jonka bussiasema oli kolmen neliometrin kokoinen ikkunaton betonikomero.

Nyt on lopetettava vuodattaminen ja kiivettava takaisin ylakertaan viimeistelemaan pakkaus ja levittamaan aurinkorasvaa. Check-out on kahdenkymmenen minuutin paasta. Toivottavasti Kaisa ja Niko ovat jo valmiit - hetki sitten naytti viela olevan hiukan kesken :)